Haluamme toivottaa yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme rauhaisaa joulun aikaa ja kiittää kuluneesta vuodesta!
Aiempien vuosien tapaan lahjoitamme joululahjavarat hyväntekeväisyyteen ja tänä vuonna kohteeksemme valikoitui Hyvä Joulumieli -keräys, joka on tuottanut jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille jo vuodesta 1997. Keräystavoite on noin 1,2 miljoonaa euroa, jonka avulla jaetaan 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja 18 000 perheelle Suomessa. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen kanssa.
On ollut ilo työskennellä kanssanne ja toivomme, että yhteistyömme jatkuu yhä menestyksekkäämpänä.
Sydämellistä joulua ja onnellista uutta vuotta!