Sanontaa “tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä” voisi tekoälyn aikakaudella päivittää: tekoäly on erinomainen renki, mutta se ei korvaa isäntää.
Analytiikassa tekoäly tuo raportointiin nopeutta, laajuutta ja uusia näkökulmia. Se jäsentää suuria tietomassoja, tunnistaa poikkeamia ja nostaa esiin ilmiöitä, jotka saattaisivat muuten jäädä huomaamatta. Vastuu, ymmärrys ja päätöksenteko pysyvät kuitenkin ihmisellä – ja hyvästä syystä.
Kriittisessä infrassa onnistuminen ei yleensä näy otsikoissa. Toimivat ratkaisut ja nopea reagointi häiriöihin jäävät arjessa huomaamatta, mutta niiden puute näkyisi välittömästi. Kun puhdasta vettä tulee hanasta joka päivä ja viemäri toimii kuten pitää, kyse on hyvin toimivasta kokonaisuudesta. Huomaamattomuus on tässä tapauksessa onnistumisen mittari. Parhaat tulokset syntyvät, kun asiantuntijuus ja teknologia kulkevat rinnakkain. Tällöin syntyy ratkaisuja, jotka pitävät arjen luotettavasti käynnissä; eleettömästi, mutta ratkaisevan tärkeästi.
Mipro Core Raportointi (MCR) on hyvä esimerkki tästä ajattelusta. Se tuottaa laadukasta ja jäsenneltyä raportointia, jota voidaan hyödyntää vesilaitosprosessien kehittämisessä. Teknologia tukee asiantuntijan työtä, mutta ei korvaa sitä. Mipro tarjoaa MCR-ratkaisua joustavasti eri tarpeisiin: asiakkaan omaan käyttöön, hybridimallina tai kokonaisena raportointipalveluna. Tarvittaessa asiantuntijat tukevat analysoinnissa ja tulkinnassa; jotta data ei jää pelkäksi dataksi, vaan muuttuu päätöksiksi ja edelleen luotettavaksi toiminnaksi.
SaaS-palvelut mielletään usein yksinkertaisesti ohjelmiston käyttämiseksi pilvestä. Todellinen arvo syntyy kuitenkin toimintamallista. SaaS mahdollistaa sen, että samaa järjestelmää voidaan kehittää ja hyödyntää samanaikaisesti useiden organisaatioiden tarpeisiin. Perinteisesti tietojärjestelmät on rakennettu yhden organisaation vaatimusten pohjalta. Tämä johtaa helposti ratkaisuihin, jotka palvelevat kapeaa käyttötarkoitusta ja joiden kehittäminen on kallista. Jokainen uusi ominaisuus on käytännössä yksittäisen toimijan investointi. SaaS-mallissa ajattelu muuttuu. Järjestelmää ei rakenneta yhdelle, vaan siitä kehitetään alusta monille. Organisaatiot voivat ottaa käyttöön juuri ne toiminnallisuudet, joita ne tarvitsevat – ei enempää, ei vähempää.
Suurin hyöty syntyy kuitenkin kehityksessä. Kun yhdelle asiakkaalle toteutetaan uusi ominaisuus, siitä voivat usein hyötyä myös muut. Yhden organisaation tarve voi siis tuottaa lisäarvoa koko käyttäjäyhteisölle, samalla kun kehityskustannukset jakautuvat useamman toimijan kesken. Tämä tekee kehittämisestä sekä tehokkaampaa että kustannustehokkaampaa. Järjestelmä kehittyy jatkuvasti ja uusia toiminnallisuuksia syntyy nopeammin kuin yksittäisissä kehitysprojekteissa.
Tällainen malli toimii kuitenkin vain yhteistyöllä. Kun organisaatiot tuovat aktiivisesti esiin tarpeitaan ja osallistuvat kehittämiseen, syntyy ratkaisuja, jotka palvelevat laajasti koko käyttäjäkuntaa, nyt ja tulevaisuudessa.
lue lisää
Mipro Core Raportointi – älykäs raportointijärestelmä
KIRJOITTAJA

Merja-Teija Lehtonen
Tuotepäällikkö
Merja-Teija aloitti Miprolla 2022 automaation erillistöiden päällikön tehtävässä ja toimii nykyään Mipro Core Raportoinnin (MCR) tuotepäällikkönä. Hänellä on monipuolinen työkokemus ympäristö- ja energia-alalta, sisältäen digitalisaatiohankkeita vesilaitoksille, järjestelmäkehitystä ja myyntiä sekä käytännön projekteja kompostoinnin, bioenergian ja infrastruktuurin parissa.

