Avainsana: Yritys
-

Kestävää kasvua puhtaan ja turvallisen elinympäristön ehdoilla
Perustehtävämme on ollut sama jo pitkään: rakentaa puhdasta ja turvallista elinympäristöä. Tätä työtä tehdessämme olemme tietoisesti kehittäneet osaamistamme ja sen myötä oppineet suunnittelemaan kokonaisuuksia sekä kehittämään tuotteita asiakkaidemme tarpeisiin.
-

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Joulun aikaan haluamme pysähtyä pohtimaan arvoja, jotka ovat meille yhteisiä ja merkityksellisiä. Tänä jouluna tuemme Mikkelissä toimivan Sodan ja rauhan keskus Muistin tärkeää työtä, jonka toiminnan ytimessä on tutkimuksen, tiedeviestinnän ja kasvatustyön yhdistäminen.
-

Millaisin teoin vastuullisuus näkyy Miprolla vuonna 2024?
Miprolla vastuullisuus ei ole vain iskulause, vaan osa jokapäiväistä työtämme. Ratkaisumme turvaavat julkisen liikenteen sujuvuuden ja puhtaan veden saatavuuden; siksi luotettavuus ja vastuullisuus ovat meille arkipäivän asioita. Vuoden 2024 aikana keskityimme käytännön tekoihin suurten puheiden sijaan. Vahvistimme ympäristötyötämme, kehitimme vastuullista teknologiaa ja panostimme henkilöstöön sekä hyvään hallintoon.
-

Maailman vesipäivä 2025
Maailman vesipäivää 2025 vietetään lauantaina 22.3. YK:n Maailman vesipäivän tarkoituksena on lisätä ymmärrystä vesivarojen merkityksestä taloudelliseen tuottavuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Vuonna 2025 vesipäivää vietetään jäätiköiden suojelun teemavuoden merkeissä. Haluamme Miprolla tukea YK:n toimintaa lahjoittamalla YK:n hätäapukeräykseen. Lahjoituksen avulla pystytään pelastamaan ihmishenkiä ilmastohätätilan keskellä. Miprolla tarjoamme asiakkaillemme vesi- ja energiahuollon ratkaisuja, jotka takaavat prosessien ja ympäristön…
-

Mipron vuodesta 2024
Rakennamme puhdasta ja turvallista elinympäristöä vastuullisesti, ympäristömyötäisesti ja laadukkaasti taloudellisesti kestävällä tavalla. Murrosteknologia muuttaa olemassa olevat toimintamallit. Tekoälyn tulo laajasti käytettäväksi on kiistatta tällainen. Vaikka Mipron toimialat, raideliikenteen turva- ja ohjausjärjestelmät sekä vesi- ja energiahuollon järjestelmät, ovat konservatiivisia, ja toimitettujen järjestelmien rooli toiminnallisessa turvallisuudessa rajoittaa takaisinjäljittämättömien algoritmien käyttöä, on tekoälyn soveltamisessa runsaasti mahdollisuuksia niin oman…
-

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Haluamme toivottaa yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme rauhaisaa joulun aikaa ja kiittää kuluneesta vuodesta! Aiempien vuosien tapaan lahjoitamme joululahjavarat hyväntekeväisyyteen ja tänä vuonna kohteeksemme valikoitui Hyvä Joulumieli -keräys, joka on tuottanut jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille jo vuodesta 1997. Keräystavoite on noin 1,2 miljoonaa euroa, jonka avulla jaetaan 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja 18 000 perheelle Suomessa. Keräyksen järjestävät Mannerheimin…
-
Mipro mukana ilmastotyössä
Nykyään yritykset pyrkivät yhä enemmän toimimaan kestävällä ja vastuullisella tavalla. Yrityksiä kannustetaan tähän myös tiukentuvilla vastuullisuusraportoinnin vaatimuksilla. Mipro on sitoutunut YK:n Global Compact -aloitteeseen ja julkaissut vuodesta 2014 lähtien siihen sisältyvän Communication on Progress -raportin (CoP). Vaikka EU:n CSRD-direktiivin mukaiset vastuullisuusraportointivaatimukset eivät vielä koskekaan Mipron kokoisia yrityksiä, valmistaudumme jo nyt tuleviin vaatimuksiin. Samalla olemme valmiita…
-

ISO/IEC 27001:2022 -sertifikaatti osoittaa Mipron sitoutumisen tietoturvallisuutensa kehittämiseen, ja asiakkaan tietoturvatyön tukemiseen
Nykypäivänä organisaatiot kohtaavat jatkuvasti uusia tietoturvauhkia ja haavoittuvuuksia. Sen lisäksi toimintaympäristöt muuttuvat koko ajan. Tämän hallinta ja oikea-aikainen reagoiminen muuttuviin uhkiin edellyttää järjestelmällisiä tietoturvakäytäntöjä sekä jatkuvaa parantamista ja seurantaa. Kyberturvallisuus on noussut ajankohtaiseksi aiheeksi monissa organisaatiossa myös syksyllä 2024 voimaan tulevan EU:n verkko- ja tietoturvadirektiivi NIS2:n myötä. Kyseinen direktiivi asettaa kyberturvallisuudelle vaatimuksia erityisesti yhteiskunnan kriittisen…
-

Mipron vuodesta 2023
Tämän vuoden käsitellyimpiä julkisen keskustelun teemoja on ollut vihamielinen vaikuttaminen ja kyberturvallisuus. Myös meillä turvallisuusjohtamisen ensisijainen kehityskohde on ollut, muita turvallisuuden osa-alueita laimin lyömättä, tietoturva ja sen hallintajärjestelmä. Käytännöllisesti katsoen kaikilla yrityksillä on ulkopuolisia kiinnostavaa tietoa.
-

Vuoden 2022 yhteiskuntavastuuraportti (COP – Communication on Progress) on julkaistu
Mipro on sitoutunut toiminnassaan yhteiskuntavastuuseen Yhdistyneiden Kansakuntien Global Compact -ohjelman mukaisesti (UNGC – United Nations Global Compact).
