Yhä useampi ammattilainen opiskelee tutkintoa työn ohessa ja Miprolla tämä nähdään luontevana osana työelämää. Tutkinto-opiskelijat eivät ole meille erillinen ryhmä, vaan osa asiantuntijayhteisöä, jossa osaamista rakennetaan pitkäjänteisesti. He tuovat mukanaan tuoretta tietoa, uusia näkökulmia ja halua kehittyä, mutta yhtä olennaista on se, että opiskelu kytkeytyy suoraan käytännön työhön. Se näkyy arjessa keskusteluina, oivalluksina ja tapana tarkastella tekemistä hieman uudesta kulmasta.
Sanontaa “tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä” voisi tekoälyn aikakaudella päivittää: tekoäly on erinomainen renki, mutta se ei korvaa isäntää. Analytiikassa tekoäly tuo raportointiin nopeutta, laajuutta ja uusia näkökulmia. Se jäsentää suuria tietomassoja, tunnistaa poikkeamia ja nostaa esiin ilmiöitä, jotka saattaisivat muuten jäädä huomaamatta. Vastuu, ymmärrys ja päätöksenteko pysyvät kuitenkin ihmisellä – ja hyvästä syystä.
Mipro Oy toteuttaa Kymen Vedelle Kotkan Mussalon jätevedenpuhdistamon automaatiojärjestelmän päivityksen. Päivitysprojekti on jatkumoa Kymen Vesi Oy:n ja Mipro Oy:n pitkäaikaiselle yhteistyölle. Mipro on toimittanut ja rakentanut puhdistamon nykyisen automaatiojärjestelmän vuonna 2009 ja järjestelmää on vuosien varrella kehitetty muun muassa valvomojärjestelmän laite- ja ohjelmistopäivityksillä.
Mipro Oy ja Kaupunkiliikenne Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka myötä Mipro toteuttaa Helsingin metron liikenteenohjausjärjestelmän muutokset. Uudistus on keskeinen osa METKA-hankekokonaisuutta ja sen tavoitteena on varmistaa metron turvallinen ja häiriötön liikennöinti myös tulevaisuudessa.
Mipro Oy ja Kaupunkiliikenne Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka myötä Mipro suunnittelee ja toteuttaa pääkaupunkiseudun metron nykyiseen asetinlaitejärjestelmään rajapinnan uuteen junankulunvalvontajärjestelmään. Sopimus on osa Metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantamishanketta (METKA), jossa metron vanhentuvia järjestelmiä uudistetaan vaiheittain tulevien vuosien aikana.
Perustehtävämme on ollut sama jo pitkään: rakentaa puhdasta ja turvallista elinympäristöä. Tätä työtä tehdessämme olemme tietoisesti kehittäneet osaamistamme ja sen myötä oppineet suunnittelemaan kokonaisuuksia sekä kehittämään tuotteita asiakkaidemme tarpeisiin.
Joulun aikaan haluamme pysähtyä pohtimaan arvoja, jotka ovat meille yhteisiä ja merkityksellisiä. Tänä jouluna tuemme Mikkelissä toimivan Sodan ja rauhan keskus Muistin tärkeää työtä, jonka toiminnan ytimessä on tutkimuksen, tiedeviestinnän ja kasvatustyön yhdistäminen.
Miprolla vastuullisuus ei ole vain iskulause, vaan osa jokapäiväistä työtämme. Ratkaisumme turvaavat julkisen liikenteen sujuvuuden ja puhtaan veden saatavuuden; siksi luotettavuus ja vastuullisuus ovat meille arkipäivän asioita. Vuoden 2024 aikana keskityimme käytännön tekoihin suurten puheiden sijaan. Vahvistimme ympäristötyötämme, kehitimme vastuullista teknologiaa ja panostimme henkilöstöön sekä hyvään hallintoon.
Turvallisuus, sujuvuus ja toimivuus eivät synny itsestään. Ne vaativat jatkuvaa huolenpitoa, oikeaa osaamista ja kokonaisvaltaista suunnittelua. Mipro tarjoaa asiakkailleen elinkaarenhallintaa, joka ei rajoitu pelkkään ylläpitoon. Kyse on fiksusta ja ennakoivasta tavasta varmistaa, että järjestelmät toimivat luotettavasti vuodesta toiseen.
Security in product development cannot be considered in isolation: it requires a well-defined framework where all the stakeholders collaborate effectively. The IEC 62443 series of standards provides a structured approach by assigning roles and responsibilities to the asset owners, integrators and product developers in technological operating environments. This article explores the key aspects of stakeholder involvement, risk management, secure coding and DevSecOps practices, thereby demonstrating how compliance with IEC 62443 strengthens cybersecurity, particularly in railway systems.
Miltä kuulostaisi työmatka keväiseen Portugaliin, jossa yhdistyvät ammatillinen kasvu, kulttuurien kohtaaminen ja upeat ruokakokemukset? Tässä kokemuksiani Mipron kansainvälisestä projektista, jossa pääsin syventämään osaamistani turva-automaation parissa.
Mipro Oy uudisti Kuopion ratapihan turvalaitejärjestelmä vastaamaan nykypäivän liikenteen ja turvallisuuden vaatimuksia. Valmistunut hanke tuo mukanaan ETCS-valmiin asetinlaitejärjestelmän, joka parantaa liikenteen sujuvuutta ja ohjauksen hallittavuutta.
Maailman vesipäivää 2025 vietetään lauantaina 22.3. YK:n Maailman vesipäivän tarkoituksena on lisätä ymmärrystä vesivarojen merkityksestä taloudelliseen tuottavuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Vuonna 2025 vesipäivää vietetään jäätiköiden suojelun teemavuoden merkeissä. Haluamme Miprolla tukea YK:n toimintaa lahjoittamalla YK:n hätäapukeräykseen. Lahjoituksen avulla pystytään pelastamaan ihmishenkiä ilmastohätätilan keskellä. Miprolla tarjoamme asiakkaillemme vesi- ja energiahuollon ratkaisuja, jotka takaavat prosessien ja ympäristön turvallisuuden, mahdollistavat vesivarantojen kestävän käytön, sekä ovat samalla taloudellisesti tehokkaita. Ratkaisumme kattavat puhtaan vedentuotannon, jäteveden puhdistuksen, verkostot, energiantuotannon ja teollisuuden prosessit. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa työskentelemme vesihuollon ilmastotavoitteiden edistämiseksi. Ilmastohätätilan myötä tarve kestäville ratkaisuille veden saatavuuden ja normaalin kiertokulun turvaamiseksi kasvaa entisestään tulevaisuudessa.
Perehdytys on kulmakivi uuden työntekijän tai uusiin tehtäviin talon sisällä siirtyvän työntekijän sopeutumisessa. Jokainen työntekijä käy läpi perehdytyksen ja moni työntekijä pääsee perehdyttämään uusia tai työtehtäviään vaihtavia työntekijöitä jossakin vaiheessa työuraansa. Asiantuntijaorganisaatioissa perehdytyksen rooli on suuri, sillä usein tärkeät tiedot ja opit siirtyvät organisaatiossa eteenpäin nimenomaan ammatillisen perehtymisen kautta.
Rakennamme puhdasta ja turvallista elinympäristöä vastuullisesti, ympäristömyötäisesti ja laadukkaasti taloudellisesti kestävällä tavalla. Murrosteknologia muuttaa olemassa olevat toimintamallit. Tekoälyn tulo laajasti käytettäväksi on kiistatta tällainen. Vaikka Mipron toimialat, raideliikenteen turva- ja ohjausjärjestelmät sekä vesi- ja energiahuollon järjestelmät, ovat konservatiivisia, ja toimitettujen järjestelmien rooli toiminnallisessa turvallisuudessa rajoittaa takaisinjäljittämättömien algoritmien käyttöä, on tekoälyn soveltamisessa runsaasti mahdollisuuksia niin oman työn apuvälineenä kuin asiakasratkaisuissa ohjauksen sijasta tiedon analysoinnissa ja ennustavassa mallintamisessa. Kvanttiteknologia, sekä -laskenta että -sensorit, tulevat vaikuttamaan niin itsessään kuin tekoälyä edelleen voimistaen. Puettavat teknologiat sekä ulkoisesti että kehon sisäisesti ovat laajan tutkimuksen kohteena. Murrosteknologiat ovat Mipron kaltaisten toimijoiden ulottuvilla soveltamisensa alalla.
