Kategoria: media

  • Tasoristeyksien merkitys henkilöturvallisuuteen

    Tasoristeysonnettomuudet sekä tasoristeyksien turvallisuus Suomessa on puhututtanut mediassa aika ajoin – erityisesti suurempien onnettomuuksien jälkimainingeissa. Traficomin teettämän selvitystyön mukaan Suomessa tapahtui vuosien 2007-2016 aikana 81 merkittävää tasoristeysonnettomuutta ja valtaosa näistä vartioimattomissa tasoristeyksissä. Merkittävä tasoristeysonnettomuus on onnettomuus, josta aiheutuu joko henkilövahinkoja tai yli 150000 euron aineelliset vahingot tai yli 6 tunnin liikennekatko pääradalla. (Traficom 2019) Suhteutettuna…

  • Vesihuolto 2022 -päivät: keskustelua huoltovarmuudesta kyberturvallisuuteen – ja kaikkea siltä väliltä

    Vesilaitosyhdistyksen järjestämät Vesihuoltopäivät on perinteinen vesihuoltoalan tapahtuma, jossa vesihuoltoalan toimijat tapaavat toisiaan. Vesihuoltopäivillä kuullaan asiantuntijoiden luentoja ajankohtaisista aiheista. Tänä vuonna messut järjestettiin Vaasan Botniahallissa, 11.-12.5.2022. Näiden kahden päivän aikana Mipron edustajat tapasivat asiakkaita ja yhteistyökumppaneita sekä keskittyivät kuulemaan luentoja ajankohtaisista aiheista, kuten kriisinkestävyydestä, kyberturvallisuudesta, vesihuoltoalan yhteistyöstä, omaisuudenhallinnasta, hiilineutraaliudesta sekä kiertotaloudesta. Tässä blogissa nostamme esille muutamia…

  • Data kiertoon EcoSairilan kiertotalouskeskuksessa

    Kierto- ja datatalouden edistäminen on siirtynyt monien yritysten ja julkisen sektorin tärkeimmiksi prioriteeteiksi muun muassa kilpailukyvyn parantamiseksi ja kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi. Myös huoltovarmuuden turvaamisessa näillä kahdella asialla on yhä merkittävämpi rooli. Etelä-Savossa konkreettisten ratkaisujen luomiseen onkin tartuttu innokkaasti.

  • Metsä-Sairilan MBR-kalvobioreaktori jätevedenpuhdistamo: Tavoitteesta todellisuuteen MISONET-automaatiojärjestelmällä

    Mikkelin Vesilaitoksen Metsä-Sairilan uusi jätevedenpuhdistamo on yksi maailman moderneimpia. MBR-, eli kalvobioreaktoriteknologiaan perustuva puhdistamo rakennettiin kallion sisään. Näin pystyttiin minimoimaan ympäristölle aiheutuvat mahdolliset haitat ja samanaikaisesti mahdollistettiin prosessille ja huollolle hyvät olosuhteet. Puhdistamon prosessiautomaatio ja –instrumentointiprojekti aloitettiin kesällä 2019 ja laitos otettiin käyttöön toukokuussa 2021. Mipron MISONET-automaatiojärjestelmän toimituskokonaisuuteen jätevedenpuhdistamon lisäksi kuului myös Kenkäveronniemen tulopumppaamo ja…

  • ERA Railway Safety Days Inhimillisien ja organisatoristen tekijoiden HOF huomioiminen osana turvallisuuden ja riskienhallintaa

    Euroopan unionin rautatievirasto, ERA, on Euroopan unionin virasto, jonka tehtävänä on edistää Euroopan rautatiejärjestelmien yhtenäistämistä. Yksi ERA:n tärkeimpiä tavoitteita on rautatieturvallisuuden parantaminen sekä turvallisuuskulttuurin kehittäminen; ERA:n järjestämät seminaarit ja workshopit luovat kattavan yleiskatsauksen mihin suuntaan Euroopan rautatieturvallisuutta ollaan kehittämässä ja miten myös suomalaiset yritykset voivat olla kehityksessä mukana.

  • Miten mipron asetinlaite- ja ats-käytönohjausjärjestelmä varmistavat maailman turvallisimman metron toiminnan?

    Helsingin metrossa tehdään vuosittain lähes 100 miljoonaa matkaa. Keskimäärin 270 000 matkustajaa luottaa päivittäin Mipron toimittamien järjestelmien täsmällisyyteen sekä turvallisuuteen.